Alkeiskurssi ja uusien harrastajien toiminta

Triathlonliiton keskeinen tehtävä on tukea seuroja lajin kasvattamisessa. Alkeiskurssitoiminta on erittäin kysyttyä ja myös tukee uusien harrastajien päätymistä pitkäaikaisiksi harrastajiksi ja suomalaisten triathlonseurojen jäseniksi.

Alla on muutamia vinkkejä alkeistoimintaa jo järjestäviltä seuroilta toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Yleisesti alkeistoiminnan käynnistäminen on suoraviivainen prosessi, mikä vaatii päättäväisyyttä saada käyntiin, mutta tulokset sitten palkitsevat seurat uusilla jäsenillä ja uudet harrastajat upeilla kokemuksilla.

Toiminnan tavoite

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Yleisesti alkeiskurssitoiminnan tehtävä on tuoda ihmisten saataville mielekkäitä harjoitusmahdollisuuksia. Alkeistoiminta voi mahdollistaa myös seuratoimijoiden palkkauksen osa-aikaisiin tehtäviin. Alkeistoiminta myös elvyttää ja kasvattaa olemassaolevaa seuratoimintaa ja tuo siihen jatkuvuuden uusien jäsenten myötä.

Harrastajien löytäminen

Yksi toimiva keino on tehdä ja painattaa esite alueen kaikille mahdollisille ilmoitustauluille. Esitteeseen perustiedot kurssista ja ohje verkkosivuille, josta löytyy lisää tietoa. Yleisesti useimmiten ihmiset etsivät uusia harrastuksia vuoden alussa sekä kesän jälkeen syyskuussa.

Lisäksi mainostaminen paikallislehdissä sekä kohdennetusti esimerkiksi Facebookissa voi olla toimiva tapa.

Kurssin muoto ja rakenne

Kurssin kesto kannattaa olla vähintään 2 kuukautta ja siten, että sen jälkeen toimintaa on mahdollista myös jatkaa samassa muodossa. Viikkoharjoituksia kannattaa olla 2-3 kappaletta. Lisäksi on syytä järjestää erillinen starttitilaisuus ja luento itse kurssista sekä triathlonharjoittelusta laajemminkin.

Hinnoittelu

Yleisesti kurssin hintana voi ajatella n. 5-10€/harjoituskerta hintaa. Eli n. 70-100e/kk. Jonkun verran vaikuttaa myös tilojen ja valmentajien kustannukset, sekä se minkäkokoinen ryhmä muodostuu.

Valmennuksen muoto ja laadukkuus

On oleellista, että päävastuussa olijat ymmärtävät triathlonharjoittelun perusteet kattavasti. Lisäksi on hyvä tuntea se kuinka eri ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä huomioidaan harjoittelun suunnittelussa, harjoituksissa sekä esimerkiksi palautumisen ohjeistamisessa.

On hyvä, että alkeistoiminnassa on ennakkoon mietitty kokonaissuunnitelma, joita yksittäiset harjoitukset tukevat. Lajikohtaisesti valmentajilla voi olla pelkästään esimerkiksi uinnin tai juoksun osaamista, mutta on hyvä, että tämä osaaminen kuitenkin tuodaan nimenomaisesti triathlonkontekstiin.

Kurssi on hyvä mitoittaa siten, että valmentajalle pystyy maksamaan kunnollisen korvauksen. Tämä tukee toiminnan jatkuvuutta ja myös helpottaa osaavien ohjaajien löytymistä. Paikallisista urheiluseuroista on hyvä kysyä apua, jos ei suoraan löydy sopivaa henkilöä vetohommiin.

Tilat ja harjoituspaikat

Syksyllä ja keväällä juoksun ja pyörän ulkoharjoittelu on suositeltavaa. Pyörän osalta sisäpyöräsali on välttämättömyys toimivaan talvikauteen. Jos spinningpyörissä on tehomittarit, mahdollistaa se laadukkaamman harjoittelun myös kokeneemmille harrastajille.

Viestintä

Ryhmällä on hyvä olla yhteinen Facebook tai Whattsapp -ryhmä jossa jaetaan tietoa ja kannustetaan kysymään asioista. Viikko-ohjelma tulee kertoa viikottain ja muutoksista ilmoittaa näkyvästi.

Jatkuvuus

Triathlon on lajina sosiaalinen. Monelle harrastuksen jatkuvuuden varmistaa syntyvät sosiaaliset suhteet kanssaharrastajiin. Onkin tärkeää luoda erinomainen ryhmähenki ja kannustaa monipuoliseen yhteistekemiseen myös varsinaisten treenien ulkopuolella.

Triathlonliitto tukee seuroja monipuolisesti toiminnan käyntiinsaamisessa. Jos sinua kiinnostaa joku aihe tarkemmin ole yhteydessä liiton toiminnanjohtajaan. Triathlonliitto tukee seuroja 100€:lla esitteiden painokuluissa.

Kiitos työstäsi lajin eteen!