Aikuisten maajoukkue

Aikuisten maajoukkue kaudelle 2021-2022:

Henrik Goesch, Turun Urheiluliitto

Heini Hartikainen, SKB-racing

Tiina Pohjalainen, TriathlonSuomi

Juha-Matti Halonen, TriathlonSuomi

Suomen Triathlonliitto järjestää aikuisten maajoukkueelle päiväleirejä kotimaassa ja tukee muutenkin urheilijoiden valmistautumista kansainvälisiin arvokisoihin.

ARVOKISAVALINNAT:

WORLD TRIATHLONIN LYHYET MATKAT, Henkilökohtaiset kisat

Vuosi 2023-

World Triathlonin lyhyen matkan kisoihin pääseminen edellyttää, että urheilija on alittanut vähintään toisessa lajissa A-rajan ja toisessakin B-rajan vimeistään 6vk ennen kyseistä kisaa ja kuuluu täten maajoukkuerinkiin.

Arvokisoihin valitaan aina erikseen edustajat sovittujen karsintakisojen ja näyttöjen perusteella maajoukkueen urheilijoista. Osallistumismaksujen ja matkakulujen korvauksesta tehdään kisakohtaiset sopimukset urheilijan ja liiton välillä.
Päätöksen arvokilpailuihin valituista tehdään viimeistään 31 päivää ennen kyseistä kilpailua (pääosin aiemminkin).

Valinnat tekevät Suomen Triathlonliiton maajoukkuevalmentajat.


Urheilijat maksavat itse ilmoittautumismaksunsa, jos kyseessä ei ole arvokisa, mutta ilmoittautumiset tehdään liiton toimesta. Tästä syystä urheilija tekee sitovan ilmoittautumisen kulloiseenkin World Triathlonin kisaan aina vähintään 6 viikkoa ennen tulevaa kisaa s-postilla: mika.luoto@triathlon.fi
Arvokisoihin valituille urheilijoille korvataan osallistumis- ja matkakuluja menestyksen perusteella etukäteen sovitulla tavalla. 


Lisätietoa kisoista ja valinnoista saat:

 mika.luoto@triathlon.fi


Valintakriteerit kaudelle 2023:

A-maajoukkue: 

Menestys kansainvälisissä kisoissa tai SM-kisoissa (vuosina 2022 ja 2021) ja kansainvälinen menestyspotentiaali elite-/pro-sarjan kisoissa lähivuosina.   

Lyhyillä matkoilla pitää lisäksi alittaa maajoukkueen A-rajat. 

Pitkillä matkoilla edellyttää liiton Pro-statusta seuraavalle kaudelle, mutta osa näytöistä voi olla annettu ag-kategoriassa (pro-lisenssi anotaan vuosittain triathlonliitolta:  
Tiedustelut mika.luoto@triathlon.fi ). 

B-maajoukkue (painotus alle 25-vuotiaissa urheilijoissa ja lyhyillä matkoilla): 

Menestys  SM-kisoissa tai kv-kisoissa ja maajoukkueen B-rajat. 

MAAJOUKKUERAJAT syksy 2023-








        

Miehet     

M 23

M 19

M 17

Naiset    

N 23

N 19

N 17

Uinti 400m

A-raja

4:35

4:45

4:50

5:00

4:50

5:00

5:10

5:20

B-raja 

4:45

5:05

5:10

5:20

5:10

5:20

5:30

5:40

Uinti 800m

A-raja 

9:30

10:00 

   

   

10:15

10:30

   

   

B-raja

10:00

10:30 

   

   

10:40

11:10

   

   

Juoksu 3000m

A-raja 

9:00

9:20

9:50

10:20

10:35

10:50

11:20

11:50

B-raja

9:30

10:10

10:35

11:05  

11:15

11:40

12:20

12:50

Juoksu 5000m

A-raja

15:30

16:00

   

   

18:00

18:30

   

   

B-raja  

16:15

16:50

   

   

18:50

19:20

  

  

Juoksutestit tehtävä radalla tai virallisesti mitatulla reitillä. Uinnit 25m altaassa, ilman hyppyä. Hyppylähdöllä aikaan lisätään 2sekuntia. Ja mikäli uinti on suoritettu 50m altaassa, vähennetään ajasta 2 sekuntia /100m.