Nuorten maajoukkue
Maajoukkueen leirit kaudella 2023-24
- Nuorten maajoukkueen ja haastajien leiri 27.-29.10-2023 Pajulahdessa.
Leirillä on mahdollisuus suorittaa uinti- ja juoksutestit ja antaa näytöt maajoukkueeseen, jos ei ole vuoden sisällä maajoukkuerajoja alittanut.
Arvokilpailut ja valinnat
PM-kisat, Fredericia Tanska 2.-3.9.
Tähän kisaan voivat osallistua ainakin kaikkia nuorten maajoukkueen urheilijat, mutta lisäksi myös muita Suomen Cupin kisoissa pärjänneitä 15-23v urheilijoita valitaan joukkueeseen.
Nuorten maajoukkueen valinta kaudelle 2023-24
Valintakriteerit
A-maajoukkue:
SM-mitali vuoden 2023 kisoissa tai mitalisija Suomen cupissa tai näytöt kansainvälisissä kisoissa.
ja
- A-luokan rajat U17-U23- sarjoissa (vuoden 2024 ikäsarjojen mukaan) lokakuun loppuun mennessä suoritettuna (viimeisen12 kuukauden aikana).
B-maajoukkue:
- menestys vuoden 2023 SM-kisoissa tai Suomen Cupissa (sijoitus vähintään kuuden joukkoon omassa sarjassa).
Ja
- B-luokan rajat U17-U23- sarjoissa (vuoden 2024 ikäsarjojen mukaan) lokakuun loppuun mennessä (viimeisen12 kuukauden aikana).
- World Triathlonin lyhyen matkan kisoihin pääseminen edellyttää, että urheilija on alittanut vähintään toisessa lajissa A-rajan ja toisessakin B-rajan viimeistään 6vk ennen kyseistä kisaa.
- Nuorten Arvokisoihin (U17-, U19- ja U23) valitaan aina erikseen edustajat sovittujen karsintakisojen ja näyttöjen perusteella maajoukkuerajat alittaneista ja urheilijoista.
Suomen Triathlonliitto maksaa liiton valmentajan matkakulut tärkeimpiin arvokilpailuihin ja lisäksi joihinkin, valittuihin kansainvälisiin kisoihin kauden aikana. Lisäksi maksetaan urheilijoiden osallistumismaksut ja mahdollisuuksien mukaan matkakuluja, kun urheilija valitaan edustamaan maata triathlonin arvokisoihin.
Maajoukkuerajat syksy 2023-
Miehet | M 23 | M 19 | M 17 | Naiset | N 23 | N 19 | N 17 | ||
Uinti 400m | A-raja | 4:35 | 4:45 | 4:50 | 5:00 | 4:50 | 5:00 | 5:10 | 5:20 |
B-raja | 4:45 | 5:05 | 5:10 | 5:20 | 5:10 | 5:20 | 5:30 | 5:40 | |
Uinti 800m | A-raja | 9:30 | 10:00 |
|
| 10:15 | 10:30 |
|
|
B-raja | 10:00 | 10:30 |
|
| 10:40 | 11:10 |
|
| |
Juoksu 3000m | A-raja | 9:00 | 9:20 | 9:50 | 10:20 | 10:35 | 10:50 | 11:20 | 11:50 |
B-raja | 9:30 | 10:10 | 10:35 | 11:05 | 11:15 | 11:40 | 12:20 | 12:50 | |
Juoksu 5000m | A-raja | 15:30 | 16:00 |
|
| 18:00 | 18:30 |
|
|
B-raja | 16:15 | 16:50 |
|
| 18:50 | 19:20 |
|
|
Päivitetty helmikuussa 2022
Juoksutestit tehtävä radalla tai virallisesti mitatulla reitillä. Uinnit 25m altaassa, ilman hyppyä. Hyppylähdöllä aikaan lisätään 2 sekuntia. Ja mikäli uinti on suoritettu 50m altaassa, vähennetään ajasta 2 sekuntia /100m.
Maajoukkueen edut (vähintään):
- Osallistumisoikeus World Triathlonin kisoihin, mikäli ranking-sijoitus tai maakiintiö sen sallii. Nuorten sarjojen arvokisoihin liittyen suoritetaan erilliset karsinnat/näyttökisat, joista ilmoitetaan etukäteen.
- Osallistumisoikeus maajoukkueleireille ja maajoukkueelle järjestettäviin treenipäiviin. A-maajoukkueen urheilijoilla on etuoikeus tiettyihin leireihin.
- Oikeus tilata sekä käyttää maajoukkueen virallisia kisa-asuja ja muita asusteita.
- Oikeus käyttää nimikettä maajoukkueurheilija eri yhteyksissä (tukijat, urheiluakatemiat jne.)
- Liiton valmennuspäällikön ja maajoukkuevalmentajan valmennusapu tarpeen mukaan.
- Valmentajan/joukkueenjohtajan apu maajoukkueen yhteisillä kisamatkoilla ja leireillä.
Maajoukkueurheilijan velvollisuudet (vahvistetaan erillisellä sopimuksella):
- Sitoutuu noudattamaan SUEK:n ja WADAn Antidopingsäännöstöä ja osallistumaan Suomen Triathlonliiton ja SUEK:n järjestämään antidoping-koulutukseen vuosittain.
- Sitoutuu ilmoittamaan valmennuspäällikölle, jos urheilijan terveydentilaan tulee muutoksia, jotka vaikuttavat maajoukkue-edustukseen.
- Sitoutuu noudattamaan yhdessä sovittuja asuste- ja mainossääntöjä
- Sitoutuu pitämään lisenssinsä ja vakuutuksensa ajantasalla.
Lisäksi KV-kisoihin osallistuvat urheilijat ovat velvollisia:
- Sitoutuu käymään vähintään kerran vuodessa urheilijan terveystarkastuksessa (sisältää EKG:n)
- Sitoutuu huolehtimaan siitä, että hänellä on maailmanlaajuinen tapaturmavakuutus, joka kattaa myös triathlonin harjoittelun ja kilpailut ulkomailla
- Hankkii vuosittain kansainvälisen kilpailulisenssin.
Lisätietoa aiheesta saat:
Valmennuspäällikkö Mika Luoto mika.luoto@triathlon.fi
Nuorten maajoukkue kaudelle 2022- 2023
A-maajoukkue
Kaisa Keränen OTC
Elina Turunen OTC
Kasper Borremans Hyvinkää Triathlon
Iida Reini Turun Urheiluliitto
Rene Vuorio Turun Urheiluliitto
B-maajoukkue
Emilia Holmila Triathlon Vantaa
Ida Kontkanen Tampereen Triathlonklubi
Johan Fredriksson Triathlon Vantaa
Teppo Malinen TriathlonSuomi
Joona Lehtonen Aqua Plus Triathlon
Pyry Paloviita Triathlon Team 226
Iina Vänttinen Triathlon Vantaa
Aaro Imppola Hyvinkää Triathlon
Filippa Kokki TDT-triathlon
Mandi Hämäläinen Turun Urheiluliitto
Erik Peuhkuri OTC
Nenna Mäkinen X-tri Lahti
Onni Venäläinen Stamina TC
https://www.triathlon.fi/huippu-urheilu/aikuisten-maajoukkue/triathlonistin-laakaritarkastus/