Nuorten maajoukkue
Kansainvälisyyttä ja menestystä
- SM-kisoissa ja Suomen Cupissa tai kansainvälisissä kisoissa menestyneistä
16-23- vuotiaista urheilijoista vuosittain valittava joukkue (huomioidaan kuitenkin mahdolliset loukkaantumiset yms.) - Triathlonliitto järjestää nuorten maajoukkueelle leiritystä kotimaassa ja ulkomailla sekä apua päivittäisvalmennukseen ja sen suunnitteluun. Harjoittelua ja kehityksen seurantaa tuetaan säännöllisellä testauksella.
- Kansainvälisiin kisoihin osallistutaan vähintään 2 kertaa vuodessa joukkueena.
- Nuorten pitää saada aiempaa enemmän ja nuorempina kokemusta toimimisesta kansainvälisessä toimintaympäristössä
- Alle 17-vuotiaiden osalta tavoitteena on tutustuttaa urheilijat kansainvälisiin kisoihin ja laadukkaaseen harjoitteluun.
- 18-19- vuotiaiden osalta tavoitteena on oppia ammattimaisen urheilijan elämään ja harjoitteluun sekä saada kokemusta kovista kansainvälisistä kisoista sekä harjoittelusta muiden maiden maajoukkueiden kanssa.
- 23- sarjan urheilijoilla pitää olla jo valmiudet menestyä world triathlonin kisoissa, vähintään Euroopan tasolla.
