Suomen Triathlonliitto ja Bioracer solmivat yhteistyön tuleville vuosille

2.12.2020


Suomen Triathlonliitto ja Bioracer yhteistyöhön

Olemme innoissamme uudesta yhteistyöstä ja sen mukana tulevista mahdollisuuksista. Yhteistyön ansiosta saamme olla mukana kehittämässä lajia niin huippu-urheilijoiden, kuin vasta-alkajienkin osalta entistä tiiviimmin. Bioracer on toiminut pitkään Suomen menestyneimpien triathlon- ja pyöräilyseurojen vaatetoimittajana, joten tämä on luonnollinen askel eteenpäin toimintamme kehittämisen kannalta.

Bioracer on omalla osa-alueella innovatiivinen uusien ratkaisujen ennakkoluuloton kehittäjä, jonka yksi johtavista ajatuksista on tehdä urheilijasta entistä suorituskykyisempi. Olemmekin jo 90-luvulta lähtien tuoneet markkinoille useita erilaisia ratkaisuja triathlonin pariin. Esimerkiksi triathlonmaailman legenda, Marino Vanhoenacker, oli ensimmäisiä hihallisia tri-pukuja käyttänyt IRONMAN-kisaajaa. Lisäksi olimme mukana kehittämässä maailman ensimmäisiä viilentäviä kisa-asuja. Näiden asujen viimeisimpiä muotoja tullaan näkemään muun muassa tulevissa Tokyon Olympialaisissa. Nyt myös mahdollisesti Suomen omissa väreissä. Innovaatiot eivät rajoitu pelkästään vaatteisiin, sillä meidän kautta on mahdollista käyttää monipuolisia Bioracer Speed Centerin palveluita.  Palveluiden avulla on mahdollista hioa viimeisetkin watit irti muun muassa 3D Bike Fittingin, irtopohjallisten ja tuulitunnelitestien avulla.

Bioracer tekee tiiviisti yhteistyötä urheilijoiden kanssa tuotekehityksen suhteen. Kentältä saatu palaute on yksi avaintekijöistä tuotteiden ja toiminnan parantamiseksi. Tästä syystä yhteistyö Triathlonliiton kanssa antaa loistavan mahdollisuuden lajin kehittämiselle myös varusteiden näkökulmasta. Lisäksi aktiivinen ja joustava organisaatio mahdollistaa urheilijoiden huomioimisen tehokkaasti. Eikä siitäkään varmasti ole haittaa, että Bioracer Suomen edustajat harrastavat triathlonia itsekin aktiivisesti. Toiminnanjohtaja Kaisa Tamminen: ”Bioracer valikoitui yhteistyöhön muun muassa laadukkaiden tuotteiden, sekä jäsenseurojen kautta saatujen positiivisten palautteiden ansiosta.”