Liisa Lilja teknisistä ongelmista huolimatta jälleen podiumilla – Jussi Lotvonen yhdeksäs
6.9.2015
Paratriathlonin maailman cup jatkui lauantaina 5.9.2015 viileässä ja tuulisessa säässä Kanadan Edmontonissa. Suomelta kisapaikan olivat saaneet molemmat kansainvälisen tason urheilijat: Liisa Lilja naisten PT2 luokassa ja Jussi Lotvonen miesten PT4 luokassa.
Kilpailut käytiin Edmontonin keskustan välittämössä läheisyydessä olevassa suuressa puistossa, joka tarjosi kilpailulle hyvät puitteet. Kilpailuviikolla säätilassa oli tapahtunut merkittävä muutos, helteet vaihtuivat alle 10 asteen lämpötilaan ja vielä kilpailua edeltävänä päivänä sade viilensi ennestään jo kylmää ilmaa. Itse kilpailu saatiin pidettyä sateettomassa kelissä, mikä takasi turvallisen kelin pyöräilyosuudelle.
Liisa Liljan kilpailu käynnistyi totuttuun tapaan vahvalla uintiosuudelle ja hän nousikin luokkansa ensimmäisenä vedestä ja lähti noin 30 sekunnin turvin pyöräilyosuudelle. Heti alusta lähtien pyöräilyosuus oli tahmeaa menoa ja vajaan 10 km:n kohdalla USA:n Allysa Seely ohitti Liljan ja teki merkittävän eron ennen juoksu osuudelle lähtöä. Myös USA:n toisen edustaja, Sarah Reinerstein ohitti ”liiankin” helposti Lilljan pyöräilyosuuden loppupuoliskolla ja karkasi tavoittamattoman kauas. Liljan juoksu oli hyvää ja reipasta menoa, mutta kaksi kärkisijaa olivat jo liian kaukana. Juoksuosuudella ei enää muutoksia nähty, joten Liljalle jälleen palkintopallisija eli kolmas, noin kolme ja puoli minuuttia voittajalle hävinneenä. Samalla hän toki vahvisti osakkeittaan ensi vuoden Rion paralympialaisten paikan tavoittelun suhteen.
”Juoksu kulki tänään todella hyvin, mutta uinti ja pyöräily olivat todella vaikeita tänään. En oikein tiedä miksi näin. Toki keli oli todella kylmä, samoin vesi, mutta kaikillehan se on sama. Hiukan jäi mietityttämään varsinkin pyöräilyn vaisuus”, totesi suoritukseensa pettynyt Lilja. Varusteiden pois haun yhteydessä selvisi merkittävä syy pyöräilyosuuden vaisuun menoon. Pyörän etujarru oli jäänyt tarkastamatta riittävän hyvin ja jarrupala oli jäänyt hankamaan toisesta reunasta vanteeseen hidastaen menoa merkittävästi.
”Meidän molempien moka, että tuli tällainen lapsus tähän paikkaan. Tuli kovaa oppia kantapään kautta ja todella harmittava tilanne. Tästä kilpailusta olisi ollut parempaakin tarjolla. Tästä pitää ehdottomasti ottaa opiksi ja varmistaa, että jatkossa kalusto on varmasti kunnossa. Vaikea on arvioida, paljonko vika lisäsi pyöräilyaikaa, mutta pari minuuttia ihan varmuudella. Ei ihme jos pyöräily tuntui vaikealta, kun jarru päällä ajoi”, totesi joukkueen johtaja Marko Törmänen
Jussi Lotvosen kilpailu alkoi hiukan vaisulla uinnilla. Sama ilmiö on vaivannut tämän kauden kilpailuissa lähes koko kauden. Altaassa meno ja vauhti ovat olleet hyvää, mutta kisatilanteessa ja avovedessä harjoittelun tuotokset eivät ole kantaneet toivottua hedelmää. Lotvonen oli uintiosuuden jälkeen kymmentenä. Pyöräilyosuudella Lotvonen pystyi parantamaan sijoitustaan yhden pykälän ja hän oli myös maalissa sijalla yhdeksän. Päivän kovinta vauhtia piti isäntämaan Stephan Daniel, jonka suoritus ei jättänyt ketään kylmäksi. Hän hallitsi kilpailua paukusta maaliin ja erityisesti juoksuosuus oli ylivoimasta näytöstä.
”Pyöräilyreitti olikin paljon vaativampi ja raskaampi, miltä edellispäivän tutustumisen perusteella olin ajatellut. Myös kylmään vaivasi ja erityisesti reidet tuntuivat hapottavan normaalia helpommin ja ajo oli väkinäistä puurtamista. Eikä juoksukaan lähtenyt normaalilla tavalla, joten tämmöinen oli päivän suoritus. Pettynyt olen ehdottomasta. Täällä olisi ollut saumaa pärjätä ja siksi odotukset olivat hyvät ennen kilpailua”, totesi Lotvonen kilpailun jälkeen.
Pitkän kauden päätöskilpailu käydään pe 18.9. Chicagossa, jossa kilpaillaan kauden 2015 maailman mestaruuksista. Suomelta mukana on vain Liisa Lilja. Kilpailu on kovaa ja erityisesti Lotvosen luokassa PT4 on sääriamputoiduilla todella vaikea pärjätä vastaavia käsiamputaation omaavia kilpailijoita vastaan ja se näkyy myös osallistujalistoissa. Chicagon kilpailut ovat jo merkittävä tapahtuma Rion paralympialaisiakin ajatellen, sillä paralympialuokkien voittajat lunastavat henkilökohtaisen paikan tuleviin kisoihin. Rion kilpailuissa triathlon on ensi kertaa mukana paralympialaisissa ja pisteitä voi kerätä ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka.
Marko Törmänen