Liisa Lilja puolustaa viime vuoden MM-kultaa - kisakunto arvoitus
13.9.2018

Viime vuonna Rotterdamissa upeasti maailman mestaruuden voittanut paratriahtlonisti Liisa Lilja lähtee puolustamaan luokkansa PTS 2 mestaruutta hieman uudesta tilanteesta. Keväällä operoitu vammaton jalka otti aikansa toipuakseen kilpailukuntoon ja kauden avaus tapahtuikin vain reilu kolme viikkoa sitten Lausannen maailman cupin kilpailussa. Näin ollen todellinen kilpailukunto ja oma taso muihin nähden on todellakin arvoitus, sillä Lausannessa eivät muut maailman huiput olleet paikalla.
Operaatioon seurauksena Lilja pystyi aloittamaan juoksuharjoittelunsa vasta kesä-heinäkuun vaihteessa ja silloinkin erittäin varovaisesti mutta nousujohtoisesti. Pyöräily- ja uintiharjoittelu ovatkin tulleet entistä tutummaksi kuluneen harjoituskauden ja kesän aikana. Viime viikkojen harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja juoksuvauhti on parantunut päivä päivältä. Lilja on viimeistellyt kuntoaan viime viikon lauantaista lähtien keväisen ja aurinkoisen suosiessa Australian Gold Coastilla, jossa käydään WTS -sarjan Grand Final 2018 tapahtuma ja siinä samassa yhteydessä kilpaillaan myös paratriahlonin MM - mitaleista.
"Kiva päästä taas viivalle kaikkien muiden kanssa. Kisassa on todellakin mukana kaikki meidän luokan parhaat, joten oma nykyinen taso tulee kyllä mitattua. Ainahan minä lähden kilpailua voittamaan, mutta toki tiedostan vähäisen juoksuharjoitteluni tälle kaudelle ja reitti on kuitenkin sellainen, että juoksuosuudella lopulliset ratkaisut tehdään. Kilpailu on kuitenkin aina oma juttunsa ja siinä voi tapahtua monenlaista. Täysillä alusta loppuun ja katsotaan mihin se tällä kertaa riittää", totesi hyväntuulinen Lilja torstain kevyen harjoituksen jälkeen.
Kilpailusivut löytyvät täältä: https://goldcoast.triathlon.org
Kisaa voi myös seurata ITU:n etusivulla triathlon.org , josta löytyy kokonaisseuranta tästä tapahtumasta.
Aurinkoisin kevätterveisin Austaraliasta
Marko Törmänen
Paratriahlonin lajivastaava
Teksi ja kuvat: Marko Törmänen


