Liisa Lilja avasi kautensa Sveitsin Lausannessa
18.8.2018

Paratriathlonin MC kausi jatkui olympialiikkeen pääkaupungissa Sveitsin Lausannessa. Kilpailu toimi samalla testitapahtumana ensi vuoden 2019 MM –kilpailuja kohti. Lausannen pyöräilyreitti joka ajettiin kolmena vajaan seitsemän kilometrin lenkkinä, oli fyysisesti erittäin vaativa kahden jyrkän ja kohtuullisen pitkän nousun ansiosta. Koko reitille sisältyi näin ollen kuusi todella kovaa ja jyrkkää nousua. Reitti on yksi paratriathlonin MC -kiertueen vaativimmista, ellei vaativin, joka näkyy myös loppuajoissa.
Suomelta kilpailussa oli mukana, kilpailukautensa poikkeuksellisesti vasta nyt avannut, viime vuoden maailmanmestari Liisa Lilja. Lilja on reisiamputoitu ja kilpailee PTS2 -luokassa. Suomen paratriathlonmaajoukkueen toinen urheilija, Jussi Lotvonen (PTS4 -luokka) joutui jättämään kilpailun väliin aiemmin viikolla tulleen flunssan ja kuumeen takia. Liljan kauden avaus on viivästynyt keväällä tehdyn jalkaoperaation vuoksi. Vammattomaan jalkaan tehty operaatio on vaatinut toipumisaikaa ja erityisesti täysipainoinen juokseminen on aloitettu maltillisesti, sillä mitään ei ole haluttu riskeerata kohti Tokion 2020 paralympialaisia.
Liljalla oli tavoite tehdä tasapainoinen suoritus ja saada kilpailutuntumaa ennen syyskuun MM –kilpailuja, jotka käydään Australian Cold Coastilla. Kilpailu sujuikin suunnitelman mukaisesti. Uinti- ja pyöräilyosuus sujuivat vahvasti. Pyöräreitin vaativuus tuli erityisesti esille yhdellä jalalla poljettaessa, kun kierroksen nousuista toinen on jyrkkyydeltään lähes 10 % luokkaa ja pituudeltaan noin 500 metriä. Juoksuosuudella käytössä oli uusi juoksuproteesi, josta haettiin kokemusta ja tuntumaa kovaa juostessa. Juoksuosuudelle on vielä vauhtia reservissä, kunhan harjoittelussa päästään tekemään tehoja myös juoksemalla.
”Oli todella mukava päästä kilpailemaan pitkän tauon jälkeen. Välillä on ollut tuskaistakin, kun on vain pitänyt odottaa jalan toipumista, mutta nyt näyttää taas paremmalta. Ihan tasapainoinen suoritus, mutta kyllähän juoksuosuudelta vielä puuttui se todellinen vauhti. Pitkä kilpailutauko näkyi kyllä myös molemmissa vaihdoissa, joten parannettavaa on monella osa-alueella. Ei kun kohti MM –kisaa ja mahdollisesti vielä lokakuussa joku MC -kilpailu, jotta saan taas kolmen kisan rankingpisteet mukaani tältä kaudelta ja se helpottaa osaltaan mm. Tokio 2020 paikan saavuttamisessa”, totesi Lilja kilpailun jälkeen.
Seuraavan kerran paratriathlonistit kilpailevat tämä vuoden MM- mitaleista Australian Cold Coastilla, syyskuun 15. päivä. Suomelta kilpailuun lähtee vain Liisa Lilja. Jussi Lotvonen kilpailee MM –kilpailun sijasta puolimatkan EM –kilpailussa myöhemmin syksyllä.
Tuloksia Lausannen kilpailusta:
https://www.triathlon.org/results/result/2018_lausanne_itu_paratriathlon_world_cup
Teksti ja kuvat. Marko Törmänen

