Uutiset

Rion olympiamatkan kisarapaortti.

Rion Olympialaisissa miesten kisan voitti Alistair Brownlee GBR ajalla 01:45:01. Naisten kisan voitti USA:n Gwen Jorgensen ajalla 01:56:16 Kisarapaortit kokonaisuudessaan:…

Nuorten Suomen Cupin osakilpailuiden haku vuodelle 2017 tehtävä elokuun aikana

Tänä vuonna mukavan suosion saanut Nuorten Suomen Cup jatkuu kesällä 2017.Tarkoitus on järjestää vanhimmissa ikäluokissa 6 osakilpailua ja nuoremmissa 4-5 osakilpailua. SM-kilpailut (Vantaan ja…

Olympiamatkan SM-kilpailut Kuopio 13.8.2016

27. Kuopio Triathlon käytiin tänä vuonna sateisissa olosuhteissa. Perinteiseksi muodostunut kaupunkiklassikko keräsi perusmatkan yleisen sarjan ja U19 + 23-sarjan SM-kisaan nimekkaitä kisaajia. Kuopio…

Täysmatkan SM-kilpailuilut 6.8.2016 Lahti

Triathlonin täysmatkan SM-kisat kilpailtiin 6.8.2016 Lahdessa. Hieno kilpailukeli helli kisaajia koko kilpailun ajan. Sateet ja ukkosmyrskyt kiersivät kilpailualueen koko kilpailun ajan. Miesten…

Susanne Heinonselle EM-kultaa sarjassa W40-44

Puolan Poznanista kilpailtiin ETU:n täyden matkan (3,8-180-42.2) Euroopan Mestaruudesta sunnuntaina. Susanne Heinonen (Vantaa Triathlon) voitti Euroopan Mestaruuden sarjassa W40-44 ajalla 10.40.00…

Liisa Lilja teki historiaa – kautta aikain ensimmäinen paratriathlonin MM-mitali Suomeen

Suomen ainoa edustaja, naisten PT2 luokassa kilpaileva Liisa Lilja, teki suomalaista triathloninhistoriaa ja saavutti upean suorituksen jälkeen paratriathlonin MM-hopeaa. Suomen ainoa edustaja,…

Paratriathlonissa kauden toiset arvokilpailumitalit jaossa Rotterdamissa

Liisa Lilja jahtaa kauden toista arvokilpailumitaliaan Rotterdamin MM-kilpailuissa. Hollannin Rotterdam isännöin vuoden 2016 paratriathlonin MM-kilpailut. Suomea kilpailussa edustaa Rio…

Lehtonen ja Goesch mestareiksi Joroisilla

Triathlonin puolimatkan SM-kisat kilpailtiin 16.7.2016 Joroisilla. Vesisade antoi oma leimansa kilpailun alussa ja jatkui puuskittaisen tuulen säestämänä koko pyöräilyn ajan. Miesten kilpailun voitto…

Henrik Goesch kakkoseksi Tartossa, Henrika finaaliin Unkarissa

Henrik Goesch jatkoi huikeita suorituksiaan Tarton Eurooppacupin pikamatkan kisassa napaten kisassa toisen sijan. Loistavan uinnin ja aktiivisen pyöräilyn lopuksi Henkka lähti yksin irtiottoon…

Nuorten Suomen Cup jatkuu heinäkuussa kolmella osakilpailulla

Nuorten Suomen Cup jatkuu lauantaina säkylässä. Seuraavaksi kisataan Joroisilla ja Kangasalalla. Tämänhetkinen pistetilanne ja muutakin tietoa Cupista löytyy täältä.

Henrik Goesch huippuvauhdissa Tukholman Maailmancupissa

Henrik Goesch oli jälleen huikeassa vauhdissa Tukholman maailmancupissa. Kilpailu käytiin aivan Tukholman keskustassa rankalla ja yleisöystävällisellä reitillä. Kilpailun voitti nousukuntoinen Lontoon…

Avovesiuinnin SM-kilpailut

Avovesiuinnin SM-kisat 2016 lähestyvät, tule mukaan! Triathlonliiton jäsenseurojen jäsenet voivat ilmoittautua kisoihin sähköpostitse osoitteeseen info@triathlon.fi 28.7.2016 mennessä. Viestiin nimi,…

SM-kilpailut 2017-2018

Triathlonliiton hallitus on päättänyt (24.6.2016) SM-kilpailun järjestäjät kausille 2017-2018. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä 9 ja hakijat pisteytettiin hakemusten perusteella.…

Nuorten alueellisen triathlonleirin Päijät- Hämeen ja Kymen alueen leiripäivä 5.8.2016

Leiripäivänä harjoitellaan kisaan valmistautumista, kisapaikalla toimimista ja käydään läpi Lahti Triathlonin nuorten kilpailun (uinti 300m / pyörä 8,5km / juoksu 2,5km) reitit. Lisätiedot: Joel…

Goesch ja Antikainen mestareiksi Triathlonin SM-pikamatkalla 12.6.2016 Himoksella

Suomen Triathlonliitolle uusi hallitus Himoksella

Suomen Triathlonliiton ylimääräisessä kokouksessa käsiteltiin liiton rahoitushakemuksen taustat ja puheenjohtaja Toni Niiranen ilmoitti, ettei ole käytettävissä hallitukseen ja toivoi että kokous…

Triathlonliiton koukous HIMOKSELLA

Kokouspaikka Himoksen SM-kilpailujen kilpailualueen välittömässä läheisyyderssä "koululla".

Liisa Lilja kaatui harjoituskilpailun pyöräilyssä

Kokeilussa olleisiin sähkövaihteisiin tullut häiriö aiheutti paratriathlonisti Liisa Liljan kaatumisen yli 30 km/h vauhdissa. Tikkien ja tajuttomuuden jälkeen Liisan mietteet ovat luottavaisesti…

Liisa Liljalle toinen EM hopea Lissabonissa - TÄYDENNETTY VERSIO

Liisa Lilja ja Jussi Lotvonen antoivat kaikkensa paratriathlonin EM-kilpailuissa Lissabonissa navakan tuulen ja lievien nousujen kirjomassa kilpailussa. Juhlistaaksemme mitä todennäköisimmin…

Kauden 2016 sääntömuutokset

Ohessa kaudelle 2016 päivitetyt kilpailu- ja kilpailunjärjestämissäännöt