Henrik Goesch 15. triathlonin maailmancupin osakilpailussa Australiassa

13.3.2017

Kuva: Pekka Stenholm
Kuva: Pekka Stenholm

Triathlonisti Henrik Goesch osallistui 11.3.2017 Australian Mooloolabassa järjestettyyn kansainvälisen triathlonliiton (ITU) maailmancupin osakilpailuun. Hän sijoittui kisassa hienosti sijalle 15., mikä on kaikkien aikojen parhaimpia suomalaisen miestriathlonistin sijoituksia maailmancupin kisassa.

 

 

Näin aikaisen kilpailukauden aloituksen ja aikavyöhykkeillä siirtymisten ohella Goeschin kulkua painoi hieman matkakumppaniksi mukaan tarttunut nuha.

– Uinti oli kovin aallokkoinen, pyöräosuus tuulinen ja onhan täällä aika lämmintäkin, Goesh kertoi paikan päältä. Sijoitukseensa hän oli kuitenkin tyytyväinen.

Australiassa hän käytti olympiamatkan pituiseen (1500m uinti, 40km pyöräily, 10km juoksu) suoritukseen aikaa 1:48:17.  Sijoituksellaan Goesch ansaitsi arvokkaita ranking-pisteitä, joita hän kerää päästääkseen Tokion olympialaisiin 2020.

Kilpailu oli balsamia viime viikonloppuna Abu Dhabissa Goeschin kilpailukauden aloittaneen kisan keskeyttämiseen. Seuraavaksi Goesch jatkaa kilpailukauttaan Australian Golden Coastilla huhtikuun alussa järjestettävään ITU:n eliittiurheillijoiden World Triathlon Seriesin osakilpailussa, jonne hänet on kutsuttu.

Lisätiedot:

Valmentaja Mika Luoto 0503212473

Kilpailun tulokset: http://www.triathlon.org/results/result/2017_mooloolaba_itu_triathlon_world_cup/307163

Julkaisija: Pasi Raatikainen, 040 5299 979