Nollatolerannssi kiusaamiselle ja syrjinnälle!

22.9.2020


SUEK julkaisi häirintätutkimuksen tulokset

SUEK teki kattavan häirintätutkimuksen, jonka mukaan häirinnän poistaminen vaatii rohkeutta muuttua ja puuttua. Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksessa selvitettiin, ilmeneekö kilpaurheilussa häirintää: millaista mahdollinen häirintä on ollut ja ketkä mahdolliseen häirintään ovat syyllistyneet. Tutkimusaineiston perusteella seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä on urheilussa yleistä, mutta ei yleisempää kuin muualla yhteiskunnassa. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on tehnyt tutkimuksen pohjalta suositukset eri toimijoille.

Triathlonliiton ensimmäiset toimenpiteet

Triathlonliiton tavoitteena on luoda kaikille lajin parissa toimiville henkilöille turvallinen ja yhdenvertainen toimintaympäristö. Tästä syystä osana liiton yhdenvertaisuussuunnitelmaa Et ole yksin – verkkokoulutus tullaan lisäämään osaksi liiton valmennuskoulutuksia. Verkkokoulutus on myös hyvä työkalu myös seurojen toimintaan ja liitto suosittelee sen mukaan ottamista seurojen sisäisiin koulutuksiin. Triathlonliitto tulee myös vastaisuudessa käymään kaikilla maajoukkueleireillä läpi Et ole yksin – sivustoa ja tekee maajoukkuetoimintaa koskevat pelisäännöt. Liitto suosittelee myös kaikkia seuroja käymään läpi Et ole yksin - sivustoa ja hyödyntämään siellä olevan materiaalin omassa toiminnassaan. Triathlonliitto tulee myös tekemään seuroille ja urheilijoille kattavan tietopaketin Et ole yksin - palvelusta ja lisää ne liiton nettivisuille.

SUEK:n tutkimustulokset

Et ole yksin - palvelusivusto

Et ole yksin -verkkokoulutus