Pikamatkan ja sekaviestin SM-kisat Vantaalla lauantaina

9.6.2022

Vantaan Kuusijärvellä kisataan jälleen tulevana lauantaina pikamatkan ja sekaviestien Suomen Mestaruuksista. Kisoihin on tulossa mukava määrä osallistujia, vaikka muutama viikko sitten tilanne näytti vielä huolestuttavalta.

Naisten avoimen sarjan Suomen mestaruusmitaleista käydään mielenkiintoinen kisa. Viime vuoden mestari ja tuore PM-mitalisti Julia Kekkonen on toki ylivoimainen voittajasuosikki, mutta mitalisuosikkeja on sen sijaan lukuisia. Vuoden 2020 mestari Tiina Pohjalainen, nousukuntoinen Henrika Parviainen, duathlonin Suomen mestari Minttu Hukka sekä paluun kilpailuihin loukkaantumisten jälkeen tekevät Astrid Snäll ja Minna Koistinen. Näille kovan vastuksen voivat tarjota sekä kotimaiset että virolaiset juniorit, jotka eivät tietenkään kilpaile SM-mitaleista mutta voivat tuoda kilpailuun vielä vähän lisämaustetta.

Miesten puolella Aiempien vuosien mestarit Goesch ja Malinen eivät ole paikalla, joten onko Veikka Sarenin aika kirkastaa aiemmat mitalinsa kullaksi. Ville-Valtteri Salonen on myös varmasti mukana mitalitaistossa, samoin mitalisijojen tuntumassa aiempina vuosina olleet Mikko Karppinen, Juha-Matti Halonen ja Joona Tuikka. Myös juniorimme, viime vuonna avoimen sarjan pronssia ottaneen Johan Fredrikssonin johdolla, ovat varmasti mukana kärkitaistelussa. Pois laskuista ei voi myöskään jättää duathlonmestari Otto Loukkalahtea eikä pro-sarjaan pitkillä matkoilla tänä vuonna siirtynyttä Juuso Mannista. Kovien kotimaisten nimien lisäksi kisassa on mukana 4 virolaismiestä, jotka kaikki taistelevat varmasti kilpailun kärkisijoista.

SM-joukkueviestissä käydään toivottavasti myös tiukat kilpailut mitaleista ja kärkisijoista.

TriathlonSuomen joukkue puolustaa vuoden 2020 Suomen mestaruutta ja heidän joukkueensa haastaakin varmasti parhaiten Virolaisen Tr1härds- seuran joukkueita. Turun Urheiluliitolla on myös useampi tasainen joukkue, jotka varmasti kamppailevat ainakin SM-mitaleista. Myös Aquaplus on saanut joukkueeseensa vahvistusta ja on varmasti halukas parantamaan edellisvuoden pronssisijaansa. Muitakin kovia joukkueita kisassa on mukana ja nuorten joukkueet voivat hyvinkin haastaa aikuisia ainakin kisan alkupuolella.

Myös nuorten sarjoissa (17, 19 ja 23-vuotiaat) sekä ikäsarjoissa kilpaillaan Suomen mestaruuksista ja käydään varmasti hienoja kilpailuja- joita kannattaa tulla katsomaan paikan päälle Kuusijärvelle.