Graafinen suunnittelija
Pro triathlonisti ja tri-lehden päätoimittaja
Asuinpaikka: Kuopio
Triathlonin parissa kilpailijana 90-luvun alkupuolelta saakka, nykyään keskittynyt triathlonin pitkille matkoille. Täydenmatkan paras aika 8.18. Urheilu-ura korkealle asetetuin tavoittein jatkuu edelleen.
www-sivu: http://www.teemutoivanen.com/triathlon
Triathlonin lähisukulainen duathlon koostuu ”isoveljen” tavoin kolmesta osuudesta, mutta uinnin sijaan duathlon kilpailu aloitetaan juoksulla. Juoksun jälkeen siirrytään pyöräilyosuudelle ja kilpailun päättää toinen juoksuosuus. Uinnin puuttumisen ansiosta duathlon sopii erinomaisesti alku- ja loppukauteen, jolloin uimavedet ovat kylmiä, mutta kelit sopivat usein mainiosti pyöräilyyn ja juoksuun. Valitettavasti Suomessa kilpailujen vähyys näkyy myös duathlonissa sillä kevään ainoa virallinen duathlonkilpailu on toukokuun 29. päivä Jyväskylässä järjestettävä Stamina Duathlon.
Kevät on aikaa, jolloin väsymys tulee minulle varsin tutuksi tunteeksi. Väsymys ei kuitenkaan liity mitenkään vuodenaikaan, auringon valon lisääntyneeseen määrään vaan yksinkertaisesti kovaan harjoitteluun. Kevät on nimittäin se vuodenaika, jolloin harjoittelussa on sekä määrää että tehoa, mikä riittävästi annosteltuna aiheuttaa väsymystä. Väsymystä ei pidä pelätä, mutta toisaalta sitä ei pidä ihannoida liikaa. Se vain kuuluu asiaan, sillä harjoittelussahan on lopulta kyse kehon totuttamisesta nousujohteisesti yhä kovempaan rasitukseen eli triathlonissa yhä kovempaan vauhtiin. Jotta tuo tavoite täyttyisi, jossain vaiheessa harjoittelussa pitää tulla myös vaihe, jolloin palautumista tapahtuu ja väsymys häviää.
Vaikka Suomen triathlonkauden avaukseen on vielä runsaasti aikaa, maailmalla kilpailukausi on jo käynnissä täyttä päätä. Myös osa kansainvälisiä kilpailuja kiertävistä suomalaistriathlonisteista on ennättänyt avaamaan kilpailukautensa. Seuraavassa käymme hieman läpi suomalaisurheilijoiden edesottamuksia ja lähiaikojen suunnitelmia.
Mitä päälle pyörälenkille? T-paita ja bermudashortsit vai hiihtopuku? Pidempään triathlonia ja pyöräilyä harrasteneille pyöräilyvaatteet ovat tietysti tuttuja, mutta tässä jutussa annan aloittelijoille vinkkejä siitä, mitä vaatteita pyörälenkeille kannattaa hankkia. Pyöräilyvaatteet ovat mielestäni tarkoituksenmukaisempia ja parhaiten suunniteltuja urheiluvaatteita, joita on tullut treeneissä käytettyä. Suosittelen siis sijoittamaan rahaa oikeisiin pyöräilyvaatteisiin, sillä ne tarjoavat toiminnallisuutta johon perinteiset tuulipuvut eivät yllä.
Tri-lehti tavoitti ammattipyöräilijä Jussi Veikkasen kotoaan Etelä-Ranskasta, ennen Jussin matkustusta Korsikalla käytävään Criterium International kilpailuun. Veikkasen hyvin alkanut kevät (mm. 7. sija Tour de Merriterrean etappiajon kokonaiskilpailussa ja 2. etapin voitto) sai ikävästi takapakkia Jussin kolaroitua Tirreno – Adriatico etappiajossa joutuen keskeyttämään kilpailun.
Olympialaisten yhteydessä tuli jälleen huomattua että Suomi on urheilukansan sijaan enemmänkin menestyskansa. Suomalaisen urheilijan voittaessa koko maa voittaa, mutta jos suomalainen mitalisuosikki epäonnistuu, häviäjä on silloin vain urheilija, jota voidaan lyödä julkisuudessa kovastikin. Ja kun suomalaismitalit jäivät Vancouverista vähiin, on kritiikki ollut kovaa. Joskus tuntuukin että Suomessa urheilijoita arvostetaan ainoastaan heidän menestyessään, kun menestystä ei tule samat urheilijat ovat pettureita ja verorahoilla eläviä loisia.
Etelän leiri keväällä on ollut suosittu valinta jo vuosikymmeniä suomalaisten kesälajien kilpaurheilijoiden keskuudessa, mutta nykyään yhä useampi kuntoilijakin haluaa yhdistää liikunnan etelän lomaansa. Harjoittelu hyvissä olosuhteissa tehostaa harjoittelua mukavasti eikä leirin vaikutusta henkiseen vireyteenkään pidä unohtaa.
Varma merkki kevään tulosta on Helsingissä pidettävät GoExpo messut, joiden yksi osa on Fillari-messut. Tri-lehden sivuilta pääset näkemään kuvia messutarjonnasta sekä lukemaan tuoreita kuulumisia messuilta tavatuilta triathlonisteilta Tiina Bomanilta ja Teemu Lemmettylältä.
Millaista elämää urheilijat viettävät harjoitusleireillään? Ovatko leirit kuin lomamatkoja, jossa päivät vietetään rannalla ja yöt baareissa? Teemu Toivanen ja Tuukka Miettinen leireilivät Lanzarotella helmikuussa ja oheisten päiväkirja merkintöjen pohjalta saat hieman lisävalaistusta mitä kyseisellä leireillä tapahtui.
Joskus harrastajien puheita/ foorumi keskusteluja seuratessa tulee mieleen se mihin perusasioihin keskittyminen jää. Keskusteluissa kohkataan aina jostain uudesta jutusta, olipa se sitten jokin uusi harjoitustapa tai väline uutuus. Muistan itsekin nuorena ihmetelleeni Suomen kärkitriathlonistien vauhtia ja sitä miten nämä Kiurut, Vesalat, Söderdahlit, Luodot, Olanderit ja kumppanit oikein harjoittelevat kun vauhti on niin kovaa. Mikä heidän harjoittelussaan on niin erikoista, että vauhti kisoissa on niin paljon omaa vauhtia kovempaa?
Arja Lemmettylä
Teemu Toivanen
Timo Pennanen
Paul Sjöholm
Katja Väisänen
Pasi Ahlroos
Teemu Lemmettylä
Krista Terämaa
Tero Hyppölä