Syitä voi olla monia. Useat ihmiset ajattelevat triathlonin olevan se kymmenen tuntia kestävä suoritus joka toteutetaan Havaijin laavakentillä. Vaaditaan hirvittävää treeniä sekä panostusta sekä rahallisesti että ajankäytöllisesti. Monesti kuulen myös vastauksia ” kun en osaa oikein uida” ja ”ei ole kilpapyörääkään”. Olemmeko me triathlonin harrastajat ajaneet ihmisille mielikuvan että pitää osata kroolata ja ajaa pyöräilyosuus monen tuhannen euron pyörällä?
– Olemme –
Eräskin ystäväni oli osallistunut muutama vuosi sitten kuntoilumielessä duathlon-tapahtumaan. Hän oli hyvin pettynyt kilpailun jälkeen, sillä oli ollut ainut joka oli osallistunut tapahtumaan maastopyörällä. Muilla kuntosarjalaisilla oli kuulemma huippukilpapyörät.
Kilpailunjärjestäjillä ja meillä Triathlonliitossa tulisi olla vastauksia näihin kynnyskysymyksiin. Liiton tehtävänä on poissulkea edellämainittuja mielikuvia lajista. Lisäksi kilpailunjärjestäjien tulisi tarjota ”jokaiselle jotakin” ettei välineiden kanssa pähkäilevät kuntoilijat jäisi kotiin koska eivät omista huippufillaria. Auringon pitäisi porottaa kesäisin että vedet lämpenevät ja uinti onnistuisi edes kohtuullisissa olosuhteissa ilman märkäpukua. Osaan näistä voimme vaikuttaa, osaan emme.
Tänä keväänä on näkyvissä selkeä kädenojennus kohti kuntoilijaa. Helsingin kaupungin ytimessä järjestetään iso triathlontapahtuma syyskuussa ns. minimatkoin. Tähän tapahtumaan on helppo osallistua vaikka kunto ei olisikaan terästä. MTV 3:lla pyörii Elixir- ohjelmassa sarja, jossa näyttelijä Janne Virtanen harjoittelee triathlonia. Lisäksi urheilukanavalla pyörii kesä- heinäkuun ajan ohjelmasarja ”triathlonistit”, jossa tavalliset kuntoilijat (+ Mikko ”Peltsi” Peltola, triathlonin keltanokka hänkin) harjoittelevat kohti Joroisten Finntriathlonia. Näistä ohjelmista ja tapahtumista toivonkin ponnahdusikkunaa monen kuntoilijan triathlonuran alkuun.
Liikuntakeskus Pajulahti järjestää yhdessä Triathlonliiton kanssa triathlonkoulun, jossa kuntoilija saa käytännön vinkkejä harjoitteluunsa sekä ammattitaitoisen valmennus- ja testauspalvelun. Triathlonkoulu mukailee Pajulahden maratonkoulusta tuttua ja hyväksi havaittua sapluunaa yhteisharjoitusten ja teemaluentojen osalta. Triathlonkoulu alkaa lokakuussa ja päättyy kesäkuussa ja siihen voi ilmoittautua kuka tahansa, joka on kiinnostunut triathlonista kuntoilumuotona. Triathlonkoululainen voi olla jo aikaisemmin triathlonin suorittanut henkilö, joka haluaa ammattimaista opastusta harjoitteluunsa ja tekniikkaansa tai vasta aloitteleva triathlonisti, jonka tavoite on esim. 2010 suorittaa jonkinlainen triathlonsuoritus. Koululainen voi myös olla henkilö, joka haluaa vain oman kuntonsa vuoksi harjoitella näitä kolmea elementtiä ilman suurempia tavoitteita.
Aktiiviuran päätettyäni olen työskennellyt valmennuksen parissa, sekä triathlonissa että maratonissa. Olen valmentanut monta kuntomaratoonaria tavoitteeseensa sekä kouluttanut triathlonista kiinnostuneita henkilöitä lajin saloihin. Kevään 2009 olen työskennellyt Triathlonliitossa koulutuksen eteen suunnitellen ja toteuttaen seurakoulutuksia sekä nuorille suunnattuja leirejä. Olen myös pyrkinyt pitämään yhteyttä huipputriathlonisteihimme ja kertomaan heidän kuulumisiaan liiton nettisivuilla. Äitiysloma katkaisee työni hetkeksi, mutta tarkoitukseni on jatkaa hyvää palautetta saanutta seurakoulutusohjelmaa heti äitiyslomani jälkeen (myös sen aikana) ja järjestämään lisäkoulutusta sitä haluaville. Myös kuntoilijoille suunnattuja leirejä on tarkoitus talven aikana saada järjestettyä. Tietysti tulevan talven triathlonkoulu vie myös aikaa mammalomalta.
Tavoitteeni on saada mahdollisimman moni kuntoilija innostumaan triathlonista ja tajuamaan miten monipuolinen ja hyvä harjoittelumuoto triathlon on. Useissa seuroissa tehdäänkin jo hyvää työtä myös kuntoilijoiden/nuorison eteen ja järjestetään hyviä triathlon-tapahtumia. Luen usein huolestuneena artikkeleita mm. metabolisen oireyhtymän sekä tuki - ja liikuntaelinsairauksien lisääntymisestä ja toivoisin että ihmiset heräisivät pitämään itsestään parempaa huolta kuin autoistaan. Autoja saa aina uusia.
