Etsimme energistä, kehittämis- ja organisointikykyistä TOIMINNANJOHTAJAA
Suomen Triathlonliiton toiminnan tarkoituksena on viedä eteenpäin triathlonharrastusta ja -tietoutta, toimia jäsenseurojensa valtakunnallisena liittona sekä edustaa lajiliittona triathlonurheilua Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 1986 perustettu Suomen Triathlonliitto on Suomen Olympiakomitean alainen lajiliitto, jonka toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnassaan liitto pyrkii edistämään sukupuolten ja ihmisten välistä tasa-arvoa ja suvaitsevuutta. Liittoon kuuluu noin 50 jäsenseuraa ja harrastajia lajilla on arviolta 2000.
Etsimme energistä, kehittämis- ja organisointikykyistä TOIMINNANJOHTAJAA
vastaamaan liiton toiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä liiton hallituksen kanssa. Tehtäviin kuuluu mm. toiminnan kehittäminen ja valmennus- sekä koulutusasioiden organisointi, vastuu talouden toteutumisesta hallituksen päätösten mukaisesti, yhteistyö eri liittojen ja seurojen kanssa sekä verkostojen luominen yrityksiin ja yhteisöihin.
Työssä onnistuminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä tehtävään soveltuvaa koulutusta. Lisäksi hakijalta toivotaan liikunta-alan tuntemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja, taloushallinnon tuntemusta sekä englanninkielen osaamista. Jos olet innostunut auttamaan liittoamme onnistumaan tulevaisuudessa sekä omaat valmiudet myös ajoittain tehtävään ilta- ja viikonlopputöihin saatat olla etsimämme henkilö.
Tarjoamme näköalapaikan nopeasti suosiotaan kasvattavan lajin parissa, haasteellisen ja itsenäisen tehtävän sekä mahdollisuuden hoitaa tehtävää etätyönä.
Lähetä kirjallinen hakemuksesi sekä CV:si palkkatoivomuksineen 10.3.2010 mennessä joko sähköpostitse osoitteeseen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
tai osoitteella Suomen Triathlonliitto ry, c/o Arja Lemmettylä, Solnantie 37 C 48, 00330 Helsinki. Kuoreen merkintä ”toiminnanjohtaja”.
Lisätietoja tehtävästä antaa Suomen Triathlonliiton hallituksen puheenjohtaja Timo Pennanen, puhelin 050 067 4445, sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
.
|